Joo, tämä on minun vanha tarinani ja kirjoitin sen muistaakseni joskus..., mutta en muista milloin. XD Mutta nyt itse tarinaan!

Olipa kerran suuren suuri joukko iloisia ihmisiä.

He olivat iloisia, koska vuoden sato oli hyvin onnistunut. Viljaa ja omenoita oli saatu jopa yli oman tarpeen, joten niitä voitiin lähteä myymään Monirin kaupunkiin. Katsuro oli jo päättänyt, että hän olisi mukana kauppamatkalla. Hänen oli päästävä mukaan! Katsuro oli vain kerran aikaisemmin käynyt Monirissa ja oli jo kuolla yksitoikkoisen kyläelämän tylsyyteen.

Tuuli puhalsi hiljaa ja herätti Katsuron ajatuksistaan. Pihan toiselta puolen kuului iloitsevien ihmisten ääniä. Katsuro huokaisi ja jatkoi raskaiden viljasäkkien heittelyä väsyneen näköisen ruunan kärryille. Pojan otteet olivat päättäväiset ja säkit siirtyivät ripeästi vahvoilta käsivarsilta. Vasta nyt hän huomasi ihmettelevänsä, miksi oli jäänyt juuri tähän kylään niin pitkäksi aikaa, vaikka rakasti matkustamista. Ehkä syynä oli Sakura-neidon tummat silmät ja siro käynti tai ehkä se johtui aamuauringosta, joka kultasi kukkulat säteillään. Oli syy mikä hyvänsä Katsuro tiesi, että häntä ei oltu tehty jäämään tänne.

Juuri kun Katsuro oli nostamassa viimeistä viljasäkkiä kärryille, hän kuuli heleän, tutun äänen takaansa. "Minne olet matkalla?", ääni kysyi.  Katsuro kääntyi ympäri ja näki Sakuran seisomassa vain muutaman askeleen päässä hänestä. Sakuralla olisi vapaana tuulessa hulmuavat, kastanjanruskeat hiukset joihin Katsuro oli niin monesti haaveillut upottavansa kasvonsa. Katsuro katsoi hetken kaunista Sakuraa ennen kuin pystyi vastaamaan. "Lähden isän kanssa myymään viljaa ja omenoita Moniriin. En ole varma palaanko koskaan..."

Sakura katsoi hiljaa Katsuroa ja Katsuro huomasi Sakuran silmien kostuvan. "Älä mene." Sakura sanoi hiljaa. "Minä rakastan sinua..."  Katsuron kasvoille nousi hämmästynyt ilme. Oliko hänen rukouksiinsa viimein vastattu?